Pohdin valokuvanäyttelyssäni yksinäisyyden käsitettä sen syvemmillä tasoilla, jotka harvemmin tulevat elämässä nähdyksi.
Tilan luomasta yksinäisyyden tunnelmasta voi seurata yksinäisyyden kokemus. Yksinäisyys voi olla myös jonkin ei-elävän asian puolesta koettu tunne. Tällaisen tunteen kokeminen voi herättää jonkin hahmon eloon omassa mielikuvituksessa ja johdattaa ihmisten keskellä olevaan rinnakkaiseen mielikuvitusmaailmaan.
Yksinäisyys on myös herkkää läsnäoloa oman itsensä kanssa. Hetki yksin voi olla syväluotaus oman minän sisimpiin syvyyksiin. Siellä voimme kohdata kaipuun toisen ihmisen huomiolle, hyväksynnälle ja kosketukselle.
Valokuvataiteellisen pohdinnan keskeisenä kontekstina on omin silmin nähty yksinäisyyden kokemus – niin omasta kuin ulkopuolisen näkökulmasta. Valokuvan minäkuva voi olla käänteinen eli ulkopuolelta nähty. Yhtä kaikki, ulkopuolinen taho voi olla myös sisältäpäin nähty. Perspektiivi on monitahoinen, mutta rehellinen.
-Markus.
In my photography exhibition, I reflect on the concept of loneliness on its deeper levels, which are often not expressed or thought about or seen in life.
The atmosphere of loneliness created by a space can lead to the experience of loneliness. Loneliness can also be a feeling experienced for some inanimate object. Experiencing such a feeling can bring a character to life in one's imagination and lead to a parallel imaginary world among people.
Loneliness is also a sensitive presence with oneself. A moment alone can be a deep exploration into the innermost depths of one's self. There we can encounter a longing for the attention, acceptance and touch of another person.
The central context of photographic artistic reflection is the experience of loneliness seen with one's own eyes - both from one's own and an outsider's perspective. The self-image in a photograph can be reversed, that is, seen from the outside. All the same, the outsider can also be seen from the inside. The perspective is multifaceted, but honest.
-Markus.
